fbpx

Mihin tarvitsemme antioksidantteja?

Ihmisen elimistöön joutuvat vapaat radikaalit, eli kansanomaisemmin sanotut kuona-aineet, rasittavat solujamme ja niiden puolustamiseen tarvitaan antioksidantteja. Mikäli antioksidantteja on elimistössä suhteessa liian vähän, aiheuttavat radikaalit kehoon tilan, jota kutsutaan hapettumisstressiksi tai oksidatiiviseksi stressiksi. Antioksidanttien tehtävä ei kuitenkaan ole poistaa radikaaleja kokonaan, sillä niillä on elimistössä tärkeä tehtävä esimerkiksi infektioiden torjunnassa.

Lähteet

Solut tuottavat luonnostaan osan tarpeellisista antioksidanteista, mutta osa täytyy saada ravinnosta. C- ja E-vitamiinit, seleeni, kupari ja sinkki ovat esimerkkejä antioksidanteista, joita keho ei pysty itse tuottamaan. Näitä ainesosia sisältää runsaasti esimerkiksi hedelmät, marjat, pähkinät ja vihannekset. Näiden ainesosien sisällyttäminen ruokavalioon on ensiarvoisen tärkeää elimistön vastuskyvyn ylläpidon ja parantamisen kannalta. Muita keholle tärkeitä antioksidantteja sisältää muun muassa kala, kana, munat ja erilaiset ruokaöljyt.

Extra-neitsytoliiviöljy sisältää tutkitusti verenkiertoa parantavia antioksidantteja

Oliivien sisältämät antioksidantit, kuten oleosiini ehkäisevät verisuonien kalkkeutumista ja veritulppia. Oliiviöljyn terveelliset ainesosat lisäävät myös hyödyllisen kolesterolin osuutta elimistössä, mikä myös pienentää kalkkeutumisen riskiä. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana oliiviöljyä valitessa, sillä mitä enemmän teollista käsittelyprosessia oliivit tai niistä puristettu öljy on käynyt läpi, sitä vähemmän luonnollisia antioksidantteja jää jäljelle. Extra-neitsytoliiviöljy valmistetaan oliiveista kylmäpuristamalla tai uuttamalla, jolloin maksimaalinen määrä luonnollisia aineita säilyy. Jotta terveysvaikutus extra-neitsytoliiviöljystä saavutetaan, tulisi tutkimusten mukaan öljyä nauttia 20g päivässä.

Välimerellinen ruokavalio sisältää runsaasti öljyjä

On tutkittu, että Välimerellisellä ruokavaliolla elävät ihmiset sairastavat vähemmän sydän- ja verisuonitauteja suhteessa muuhun Eurooppaan. Toukokuussa 2014 julkaistu suuri kliininen tutkimus osoitti, että oliiviöljyn käyttäminen ruokavaliossa laski riskiryhmässä sydän ja verisuonitautiin sairastumisen riskiä jopa 30-40%. Lisäksi sydänkuolleisuus laski samassa ryhmässä lähes puoleen verrokkiarvosta.

Ota siis Memmas Knossos Extra-neitsytoliiviöljy osaksi ruokavaliotasi! Valitsemalla Memmas Knossoksen, saat laatutakuun vastuullisesti tuotetusta extra-neitsytoliiviöljystä.

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Katso myös